lauantai 31. toukokuuta 2014

Sadepäivinä.

Hommat siirtyi sadepäivien ajaksi sisälle ja potagerin istutuslaatikoiden muuraus jäi hetkeksi tauolle. Meidän koti on rakennettu 1904 jykevistä hirsistä ja missään talossa ei ole ollut hirsiseinää esillä. Yläkertaan vievässä portaikoissa on pieni luukku ja kaappi, jonka sisällä on näkyvillä tummuneet hirret ja alkuperäinen leveä helmiponttipaneeli katossa ja vanhat listat paikoillaan. Olen käynyt täällä portaikossa ihailemassa ja huokailemassa tuota vanhaa pintaa ja sitten se sadepäivänä iski. Nimittäin palava halu ottaa esille vähän hirseinää sisällä.
Meillä on sisätiloissa aika kaurun näköistä lastulevyseinää yms. Onhan tämä talo toiminut kouluna ja tänne tehdyt remontit eivät tosissaan ole olleet mitään kauniita tai vanhaan taloon millään lailla sopivia. Näitä jälkiä siivoamme ja totisesti tulee välillä ajatus, että halpommallakin pääsisi! Mutta kaiken tämän rumuuden, lastulevyjen, madallettujen kattojen ja ilmastointiputkien keskeltä voin jo nähdä sen kauniin sopusuhtaisen vanhan talon ja upeat yksityiskohdat, sekä sen hengen jonka vain vanha talo voi tarjota. Olisi sääli antaa kaiken tämän mennä hukkaan ja niimpä elämänpituinen ja makuinen taistelu onkin alkanut!

Vaikkei meillä tarkoitus ollutkaan ihan vielä koskea sisätiloihin... Niin tulihan sitä hirsiseinää esille ja vähän muutakin. Oviaukkoja ja madelletun katon syy, sinnehän on kätevästi vedetty aikoinaan yläkerran keittiölle viemäri ja vedet katonrajassa! Ja lämmitysputket pattereille, voikos niitä nyt kauniimmin laittaakaan, kun keskelle kattoa. No totellakin, täällä on menty sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan ja mikäs siinä laittaessa, jos ei kukaan sano asentajille, että entä jos laitetaankin putket vaikka seinän viertä vähän kauniimmin, mutta ei...






Sen voin luvata, että ne kyllä tuolta katonrajasta lähtevät ja huone saa arvoisensa asun. Nyt voi tosin käyttää oikein hyvää mielikuvitusta ja kuvitella kaiken valmiina, hih. ;)
Iloinen asia oli keittiön ovenpielen viereinen vanha oviaukko, jolla saadaan nyt ilman lisätyötä avattua sellainen aukko keittiön ja ruokailutilan välille kuin oli tarkoituskin. Ja ihanaa vanhaa muuria jätetään esille, joka kuoritaan rapistuneen rappauksen alta. Pönttis nurkkaan ja tapettia seinään, siinäpä ne sitten. No avataan toki ensin lattia ja uusitaan eristeet ja kattopanelit joudutaan luultavasti käyttämään alhaalla, paneleiden välistä rapiseva hiekka ei ole ehkä niin kiva juttu ruokailuhuoneessa.
Mutta vaikka madallusta ei ollutkaan kuin noin 20cm verran, tilan tuntu on ihan eri ja ikkunat asettuvat luonnollisesti huoneeseen. Kaunista vanhaa hulppean kokoista kattolistaa on ehjänä yhden sivun verran, jonka mallilla teetetään uutta samanlaista kaveriksi.

Vaikka helmiponttipaneelikatto on kuin fakiirin matto, on sen säilyttäminen ihan ykkösjuttu. Nupinaulojen kanssa oli muuten tuo kuvan työkalu ihan huippu, pieni kätevä vähän vuohen jalan mallinen. Eipä olisi mies pikkupoikana arvannut, että tätä työkalua tarvitaan joskus tällaisessa projektissa. ;)



Ihana kesä ja lämmin on taas tulossa, ulkohommat kutsuu siis ja tämän huoneen osalta nyt tarvitaan ensiksi putkimiestä putkien kanssa painimaan ja sitten mietitään miten edetään. Onneksi on tilaa talossa!

Aurikoa viikonloppuun jokaiselle teille!

Riikka

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavan näköisiä hirsiä! Ihanaa kun joku kunnioittaa vanhaa ja kunnostaa. Mikä huone muuten on kyseessä? Kiva seurata myöskin puutarhajuttuja ja sen rakentumista. Syreenit ja omenapuut, marjapensaita.. Katsotaan mitä päätätte. Jään seuraamaan.

Janna kirjoitti...

Kyllä tekee suorastaan pahaa joka kerta tajuta, kuinka huonosti vanhoja taloja on remontoitu ja kohdeltu vielä muutama vuosikymmen sitten… Onneksi se kuitenkin oli silloin ja nyt on nyt :) Koska vanhojen talojen arvostus on palannut, voidaan pelastaa vielä monta vanhuskaunotarta turmiolta - jos ne vain saavat vähänkään teidänlaisenne omistajat ;) Innolla seurailen rempan edistymistä ja kehittymistä. Ihanaa alkanutta kesää sinne teille!

PikkuBertta kirjoitti...

Voi mikä urakka teillä siellä on...mut osaanpa kuvitella minäkin miten kaunis ja kodikas on lopputulos...tsemppiä...

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Kiitos teille ihanat :)
Olemme kyllä hurjan urakan edessä, mutta mielenkiinnolla mennään eteenpäin ja varovaisesti tunnustellen... Huone, joka on mylläkän kourissa on ruokailuhuone. Tunnisteista pääsee pohjakuvat klikkaamalla näkemään pohjapiirroksen ja sen kuinka huoneet asettuvat. (sain viimein korjatun version pohjakuvista sinne)

Aurinkoa teille!

Riikka

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos niin elävästi kirjoitetusta blogistanne ! Niin upeaa, että kunnostette ja entisöitte ilolla ja taidolla :)
Oikein antoisaa kesän aikaa ja ilolla olemme kuulolla !

Anonyymi kirjoitti...

Ihana seurata blogiasi. Jokunen vuosi sitten kävimme katsomassa myytävää koulua. Nyt on koulu saanut oikeat asukkaat. Niin, niin kaunista syntyy ulkona ja sisällä.