tiistai 8. maaliskuuta 2016

Maaliskuuta!

Ollaan jo maaliskuussa, ihana kevät on pian täällä. :) Helmikuu hujahti ohi nopeasti, kävimme reissussa ulkomailla ja sitten tietysti sitä kuumetta ja flunssaa potiessa meni ainakin se kolme viikkoa. 
Jotain pientä aina tapahtuu remontin suhteenkin, mutta ei vaan ole tänne ennättänyt millään. "Uuden elämänvaiheen" opettelua taitaa olla, olen niin onnellinen kun saan olla lasten kanssa kotona. :)

Keittiön lattia on maalattu ja kiiltää vielä aika hurjasti, muutaman kerran kun luuttuaa niin kiilto pikkuhiljaa häviää. Ei tosin kokonaan, sillä kysessä on perinteinen lakkaöljymaali.
Viimeistely-hommissa menee aikaa ja listat on paikoillaan lukuunottamatta puolipanelin päälle tulevia, koska ne ovat vielä miehellä työn alla, rakentelemme ne itse kahdesta listasta. Myös ekassa kuvassa olevan oven karmit täytyy vielä raapata ja maalata tuolla samalla vihreällä kuin ovi ja listatkin. Mutta tämä sitten joskus, tekemättömien töiden listahan ei lopu koskaan. ;)

Kaappien sovitus takaseinälle ei mennyt ihan kuin Strömsössä, vaikka kuinka oltiin mitattu se ei paljoa auttanut, kun keittiön seinät ovat niin vinot! Eihän siinä auttanut kuin uudesta seinästä vaan palaa pois, että saatiin tämä komura paikoilleen. Ja jääkaapin puoleltakin jouduttiin ottamaan puolipaneli koko sivuseinältä pois, että saatiin kaikki mahtumaan.
Huhheijjaa, siitä se alkaa pikkuhiljaa muotoutua. :)





Saarekkeen rakentelu alkaa mitä luultavammin viikonloppuna ja hyllyjen askartelua laatikoston yläpuolelle olisi myös tiedossa. Maalipensselilläkin olisi hommia myös viimeistelyissä. Onhan tämä remontti-maraton ihan kauheaa, mutta kun ilman aikatauluja tekee, valmista tulee sitten joskus. Onhan tässä elämässä onneksi niin paljon muutakin, kuin remontti. Asenne ratkaisee ja keskeneräisyyden sietäminen on noussut ihan uusiin sfääreihin tämän myötä. ;)

Mukavaa maaliskuuta itse kullekkin! :)

Riikka

2 kommenttia:

SuperSanna kirjoitti...

Voi, tulee ihan oma keittiöremppa mieleen noiden säätämisten kanssa... vanhat talot ja vinot seinät!

Upea keittiö tulossa teille, varmasti yksi blogimaailman hienoimpia mielestäni!

Maija-Liisa kirjoitti...

HEI!

Kyllä näyttää upealta...en tunnista ent. työmaaksi...