maanantai 16. toukokuuta 2016

Ruokailuhuoneessa.

Ruokailuhuone alkaa olla pieniä loppumaalauksia (naulankantoja yms) vaille valmis. Toki kalustus on vielä kesken ja ajan kanssa sopivia kalusteita onkin sitten kiva saada paikoilleen. Suurin osa kuvista on otettu keittiön oviaukolta, joten tältä keittiöstä näyttää ruokahuoneeseen päin. Alunperin olemme nyt kansakoulun opettajien olohuoneessa, joka on myöhemmässä vaiheessa toiminut mm. luokkana ja ruokalana.
Huone on iso, melkein 30 neliötä. Tilan täyttää suuri kolmimetrinen ruokapöytä, jonka ääressä mahtuu aterioimaan. Pöytä on uusi, mutta kierrätysmateriaalista tehty, joten sopii vanhojen kalusteiden pariksi.
Vanha kaappi pääsi tuolien ja taulujen kanssa toiselle seinustalle ja huoneen toisella puolen on vanha vihreä sohva, joka siirtyy kyllä pian kirjastohuoneeseen, kun siellä saadaan vielä loppusilaukset tehtyä. :) Tälle seinälle sopisi pieni sivupöytä ja yläpuolelle ehkä rengin/isännänkaappi. Katsotaan mitä elämä tuo vastaan. :)








Tuomet levittävät huumaavaa tuoksuaan ja pakko oli kantaa kimppu pöydän koristukseksi. Olen tässä vähän kahden vaiheilla allergisena ollut tuon tuoksun kanssa, mutta emme onneksi nuku samassa tilassa. 
Tässä talossa asuessani olen hurahtanut vanhoihin huonekasveihin ja ruokahuoneenkin nurkkaan päätyi jo vuosi sitten Viherlandian alesta ostamani jättikokoinen kalanruotokaktus. Tämä kaktus on ottanut taas hurjan kasvuspurtin ja kevät-talvella saimmekin ihastella käsittämättömän huumaavaa kukintaa ja tuoksua, kun tämä kukkanen aukaisi suuret parfyymin tuoksuiset kukkansa. Vanhassa talossa huonekasvien luontainen rytmi viileine lepokausineen onnistuu ihan huomaamatta ja sitä innostuu kasvien viihtyessä. Palmut ja muut isot huonekasvit ovat muuttaneet meille ihan huomaamatta. :) 

Tällasin kuvin tälläkertaa, mukavaa toukokuuta! :)

Riikka

7 kommenttia:

SuperSanna kirjoitti...

Onpas hieno ja arvokas ruokailutila!

naurispelto kirjoitti...

Kaunista!

Linda kirjoitti...

Tuossa tunnelmassa silmä lepää. Aivan JÄRJETTÖMÄN hienoa ♥ :D Kaikki sopii niin täydellisesti yhteen ja ylipäätään sopii vanhaan kansakouluun. Morrisin tapetit ovat niin arvokkaita mutta kodikkaita.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan upea tila!
Ja päivän värini on vihreä; kateudesta sohvaan!;D
Ehkä joskus vastaan tulee itsellekin sellainen..
T.Suska

AnnaW kirjoitti...

Voi hyvänen aika, kun teillä on kaunista!!! Hei haluaisin laittaa sinulle sähköpostia yhdestä asiasta, mistä osoitteesta sinut tavoittaa?

Riikka kirjoitti...

Voi kaunis kiitos teille <3
Tykätään kyllä niin tämän vanhan rouvan uusista pukineista ;) Sohva oli ihana löytö taannoin Torista, tsemppiä Suskalle sohvan etsintään...
AnnaW sähköpostilla tavoittaa: kansakoulunremonttipaivakirja(at)gmail.com

Riikka

Inga kirjoitti...

Voi ihmettä kuinka kaunis talo ja koti! Upeita tapetteja, kauniita huonekaluja, tunnelmaa, harmoniaa ja ihania värejä. Olen vaikuttunut. :)
Tästä blogista olen kuullut, mutta koska nimi oli häipynyt mielestä, vasta nyt tänne löysin mutkien kautta. Taidanpa tulla uudelleen. :)