torstai 28. huhtikuuta 2016

Onnellinen kokki.

Meillä asuu nykyään tooosi onnellinen kokki. Ruuanlaitto on nautintoa ja voitteko uskoa, että nautin jopa tiskaamisesta jälleen kaiken sen melkein vuoden kantovesillä läträämisten jälkeen! Vaikka edelleenkin niitä listoja puuttuu, ei se haittaa tätä kokkia. :) Laitellaan niitä sitten kun ennätetään, onneksi puolipanelien päälle on helppo laitella listat paikoilleen myöhemminkin.

Saareke on valtava (220*125cm), mutta on tosi luontevan kokoinen keittiöömme ja niimpä koko perhe mahtuu vaivatta puuhailemaan yhdessä. Ja ompa siinä kiva kurkkia kylänraitille samalla kun tiskailee. ;)




Saarekkeen laatikoista kuultaa vielä läpi oksankohdat, luultavasti joudun sutimaan kolmannenkin kerran tai sitten en. ;) Saarekkeen ympäriltäkin uupuu vielä listat, kunhan telineet on taas vapaat, täytynee sutaista nekin listat tuolla samalla tummanharmaalla.

Uuni-systeemistäkin kuvanen teille, betonitasojen valaminen ei mennyt kuin Strömsössä, mutta menettelee. Kaasutaso ja sähköuuni ovatkin verraton pari! Uunin alla olevaan koloon täytyy vielä askarrella ovi, jotta kaasuhana pysyy pienten sormien ulottumattomissa.



Moni tavara hakee vielä paikkaansa, mutta mikä parasta, keittiö tosiaan toimii. Eiköhän kaikki asetu paikoilleen ajan kuluessa. Nyt voin vain nauttia väljästä keittiöstä, juoksevasta vedestä ja astianpesukoneen tuomasta luksuksesta. ;) Astianpesukone on kouluaikojen teollisuusmalli ja tosi tehokas. Rumahan se on, mutta kunhan saadaan tummanharmaa tarra tuohon etusarjaan, niin ei paista tuossa niin valkoisuuttaan. Mitä sitä hyvää ja toimivaa vaihtamaan.

Siinäpä se on, meidän keittiö. :) Kierrätettyä ja itse tehtyä, juuri sellainen kuin pitikin.

Syödään jo ruokahuoneen puolella, maali on kuivunut ja pöytäryhmä kannettiin jo paikoilleen. Kunhan saadaan listahommia ja viimeistelyä tehtyä laitellaan sitten täältäkin kuvia. Sain tänään myös  maalattua toiseen kertaan kirjastohuoneen lattian, tämäkin huone siis etenee. :) Lattian sävy onkin ihan eri kuin näissä kahdessa, tässä kuva juuri maalatusta lattiasta. Näistä sitten lisää myöhemmin. :)


Mukavia huhtikuun viimeisiä päiviä ja iloista vappua! :)

Riikka

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kohti valmista.

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntua, että ehkä tämä keittiö sitten todellakin valmistuu. :)
Tasot on saatu paikoilleen, hiottua ja käsiteltyäkin. Sävyksi valittiin niinkin hurja sävy kuin "mänty". Tämä kellettynyt mänty toimii harmaan parina aika kivasti ja tuo mukavaa lämpöä keittiöön. Samalla sävyllä käsittelin kaupan laatikoston tason ja seinähyllyt.
En vaan jaksa olla ihailematta kaunista koivun kuviointia tason pinnassa.




Saarekkeen laatikot on maalauksessa ja odotellaan vain kuivumista. Runkokin saa vielä kertaalleen maalia ja sitten voisi laatikot asentaa paikoilleen. Vetimiksi tulee hopeiset kuppivetimet.
Ensi viikolla saapuu putkimies, joten sitä ennen täytyy saada vielä allas paikoilleen.



Paljon pientä näpräämistä vielä, mutta nyt jo hurjan paljon lähempänä valmista. Sanokaa, kun kyllästytte näihin keittiö-kuviin. ;)

Maria kyselikin tuolla kommenteissa saarekkeen rakennuksesta vaiheita ja postausta. Harmi, ettei tullut otettua kuvia kovinkaan paljoa eri vaiheista, tämä kun oli miehen oma projekti, jossa kävin välillä vain tekemässä hyväksynnän. :) Kriteereinä oli, että allas ja pesukone mahtuu, niin muu muotoutuu siihen sitten ympärille ja tällainen siitä tuli.
Lisää kuvia taas, kun saadaan kaikki paikoilleen.

Keväistä viikonloppua!

Riikka