keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kylpyhuoneen kuulumiset.

Olipa kiva kuulla, että uusiakin lukijoita on sivuille löytänyt ja vanhat tuttavuudet jaksavat vielä roikkua mukana. ;) Mukava on kuulla kaikista teistä!

Ajattelin aloittaa remppa-juttuja meidän pikkuhiljaa valmistuvasta kylppäristä.
Tämä projekti on ollut jo niin pitkään suunnitteilla, että meinasi ihan usko jo loppua. Mutta koska kosteantilan rakennus on aina haaste vanhaan taloon, kannattaakin se suunnitella huolella. Meillä tämä tila rakentui entiseen opettajan puolen eteistilaan, josta on ennen ollut kulku suoraan opettajien keittiöstä koulun puolelle. Ja viimeisempänä toiminut pikkuruisena poikien vessana ja opettajien pukuhuoneena. Pohjakuvaan pääset tästä.
Projekti alkoi jo edellisenä kesänä purkuhommina, kun uudet vesiputket ja viemäri vedettiin taloon. Pikku koppero purettiin täysin alkuperäisille pinnoille saakka. (lattian joskus uusitut rakenteet jäivät ennallaan, koska ne toimivat vielä moitteettomasti)
Ensi töikseen jouduimme tekemään suihkukaapille poistoilmareitin välipohjan ja yläpohjan läpi ja tukkimaan yhden hormin liitännän.
Huone on rakennettu huone huoneen sisälle periaatteella, joka museoviraston korjauskortistakin löytyy.
Koska loiskuttelutila löytyy meiltä jo pihasaunalta, halusimme kylpyhuoneeseen umpinaisen suihkukaapin, josta höyryn poisto tapahtuu suoraan katolle vievään poistoputkeen. Tästäkin huolimatta huone on tehty kokonaan vesieristettynä, vaikka kosteus johdetaankin pois hallitusti.
Mitä vähemmän kosteutta vanhassa talossa, sitä parempi.

Välivaiheista kuvat taitavat löytyä vain miehen puhelimesta, joten tässä kuvia alkuaikojen purkuvaiheista ja muutama kuva vielä keskeneräisestä tilasta. (huomatkaa ekan kuvan ihanat armeijanvihreä ja sininen muovimatto!)

Kaksi ekaa kuvaa on kuvattu kylpyhuoneen ovelta päin ja viimeinen purkukuva keittiön vanhalta oviaukolta.













Allaskaluste on vielä vaiheessa ja odottelemme parhaillaan putkimiestä. Näpräämistä riittää vielä viimeistelytöissä. :)

Tarina jatkuu, kun saadaan tämäkin huone valmiiksi. :)

Terkuin, Riikka.

torstai 22. syyskuuta 2016

Syksy saapuu.

Heipat pitkästä aikaa, miten tuo kesä hurahtikin ohi tänne ehtimättä. Monenmoista ja ihan vain eloa ja oloa on mahtunut kuluneisiin kuukausiin. Josko tännekkin pikkuhiljaa palailen... onko kukaan kaivannut? ;)

Remonttia ollaan hissuksiin tehty eteenpäin, "koulun puolella" on puuhasteltu aulan kimpussa, kylpyhuone alkaa olla viimeistelyä vaille valmis ja pikkuruinen vessakin on sivussa valmistumassa... Luokkahuoneet ja meidän tuleva pikkuinen makkarimme odottavat vain siivousta, koska nämä tilat saavat sitten osansa remontista myöhemmin. Päästään pian asettumaan taloksi vain yhteen kerrokseen, ihan huippua. :) Yläkerran huoneet saavat toviksi jäädä varastotiloiksi ja kesäkammareiksi.

Alkuvuodesta huusin huutokaupasta parilla kympillä vanhat koulutaululaatikot meille, näihin mahtuu kätevästi kannen alle puita ja muistuttaa samalla alkuperäisestä tarkoituksestaan.
Syksyn ihana pehmeä aurinko sai tarttumaan kameraan ja nyt vain syysterkut täältä ruudun toiselta puolen. Palataan niihin remontti-asioihin sitten uusien postausten parissa.



Aurinkoa sinun syksyysi! :)

Terkuin, Riikka.