keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Keväästä kesään.

Heinäkuussa ollaan ja kevät sujahti menojaan tai taidettiinkin oikeastaan hypätä suoraan talvesta kesään. ;) Joku toivoikin aiemmin jo puutarha-juttuja ja niitäkin ollaan toki puuhasteltu.
Täytyy myöntää, että blogin päivitys jää kaikessa kiireessä, mutta yritän edes joskus sujauttaa jotain tännekkin teidän iloksi. Instagramin puolella päivittelen toisinaan lähes päivittäin, joten sieltä pääsee näkemään kyllä kuulumisia ihan eri tahtiin, eli sinne siis jos haluat seurata meidän elämää enempi reaaliaikaan. ;)

Tälle kesälle ei ollut luvassa mitää remppa-kesää, joten lähinnä pikku-puuhasteluja ja puutarhaa on siis luvassa. Kasvihuoneesta tosin haaveilen, mutta saa nähdä toteutuuko haave milloin. Vanhaa materiaalia on jo varastossa siihen kyllä yllinkyllin. ;)

Kevät alkoi meillä puutavaran sahauksella, tammikuun pakkasilla kaadettiin meidän metsikön valikoituja puita. Taapelissa kuivaa tällähetkellä autotallin, kasvihuoneen ja leikkimökin puutavarat. Kevään kukkaloistoa ihasteltiin ja sipulikukkien runsautta. Viime syksyllä sujahteli maahan lukematon määrä erilaisia sipuleita, näitä olikin ilo odottaa! Ensi syksynä taas lisää. ;)

Alla lähinnä kukka-kuvia ja lopuksi kuva tämän kevään projektista.
Siskoni pojat lahjoittivat minulle lavankauluksia, joista kevään aikana valmistui pieni muototarha vanhan "potagerin" paikalle talon taakse. Joku ehkä muistaa huiman potagerin muurausprojektin tuolta koulumme oston alkuajoilta? No, niinhän siinä kävi ettei vanhat tiilet kestäneet talvea! Murenivat mokomat talven aikana ja päätimme viimein purkaa pois nämä pari laatikkoa, jotka ennätin muurata. Tämän jälkeen paikalla kasvoi tavalliseen tapaan kasvimaassa vihanneksia ja nyt saimme viimein helppohoitoisen laatikkotarhan, jossa silmäkin lepää. Tästä lisää uudessa postauksessa. :)









Mukavia kesäpäiviä sinne!

Riikka

Ei kommentteja: